keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Nurkkakunnan sukat

Nämä pirteät ruutusukat valmistuivat lankakauppa Titityyn Louhittaren Luola -sukkaklubin myötä. Lanka on Louhittaren Luolan käsinvärjättyä Väinämöinen-sukkalankaa ja väritoiveenani oli kylmät sävyt. Pohjaväri on klubia varten tehty uniikkivärjäys ja sen violetti väri näyttää valmiissa sukissa paremmalta kuin olisin uskonutkaan. Minulla on vähän ennakkoluuloja tietynsävyisiä violetteja kohtaan, mutta tämä toimii kontrastivärinään olevan pinkin Ärjyn kanssa oikein mainiosti.

Olin vähän kapinallinen ja poikkesin parissa kohdin Tuulia Salmelan ohjeesta, eli tein näihin sukkiin pyöreän sädekavennuksen, se kun istuu omaan koipeeni mukavammin. Samoin, koska minun sukkani hajoavat aina kantapään alta, neuloin kantapohjankin vahvistetulla neuleella, mikä tässä mallissa on aivan erityisen kaunis. Kiilakavennukset tein jokaisella kerroksella, koska sekin tekee sukasta minun jalkaani istuvamman.

Sukat on neulottu 2 mm puikoilla, kirjoneulevarret neuloin tarkoituksella hieman löysemmin, koska varrensuun kirjojoustinneule on niin napakka, että ajattelin että sukkia voi pitää myös varret vähän poimulla. Neuloin sukat perinteisesti varresta kärkeen, mutta magic loop -tekniikalla, mikä on etenkin kirjoneuleessa kätevä kun ei tarvitse vaihtaa puikkoa.

Parina iltana piti ottaa toinen puikoilla oleva työ neulottavaksi, kun kirjoneulekaavion ja jalkapallon seuraaminen eivät oikein tahdo sujua samaan aikaan. Elämässä on muutakin tärkeää kuin neulomista, etenkin näin jalkapallon EM-kisojen aikaan.

Kun sukkalanka on tarpeeksi ohutta (100 g = 400 m), voi itse neulottuja sukkia käyttää oikeasti muidenkin kenkien kanssa kuin kumisaappaiden. Näille tulee taatusti ensi talvena käyttöä, ja saattaapa kesälläkin olla villasukille tarvetta, kun kuitenkin jossain vaiheessa tulee viileitä säitä vaikka nyt näin helleaallon alla villasukkien neulominen hieman kummalliselta tuntuikin.

ps. Se oli muuten maali! Siis se Ukrainalta eilisessä Englanti-pelissä hylätty osuma. Ja samalla kun päättelin nämä sukat, päätteli yksi suurimmista pelaajasuosikeistani eli Andri Shevtshenko loistavan maajoukkueuransa.

2 kommenttia:

  1. Olipa taas ilo katsella, mitä kaikkea olet rukillasi ja puikoillasi loihtinut tässä kevään kuluessa! Olet kovin lyhyessä ajassa kehittynyt niin taitavaksi kehrääjäksi. Rakastan Schubertin laulua Gretchen am Spinnrade, joka toisinaan suomennetaan "Marjatta rukin ääressä" :)

    Tätä videota pianoversiona katsellessa tulit mieleeni heti Tuula, kun sinähän soitat sekä pianoa että kehräät lankaa ja videon animaatiossa nämä on kauniisti yhdistetty. Lisäksi pianistin hiustenväri ja pituuskin tuntuvat täsmäävän...

    http://www.youtube.com/watch?v=gQ614MVplQk&feature=related

    Terveisin serkkusi Elisa

    VastaaPoista